Yhteiset omat herkut

Amerikkalaiset tykkäävät tehdä asioita yhdessä. Kun lunta tulee liikaa, laitetaan koko julkinen liikenne kiinni ja ihmiset jäävät koteihinsa viettämään luppopäivää päivystäen välillä telkkarista josko katastrofi pian hellittäisi. Vuoden suurin ostospäivä on Thanksgivingin jälkeinen sunnuntai, jolloin jok'ikinen perhe suuntaa ostoskeskukseen kiihdyttämään kalkkunan sulamista luomalla vinkuvilla visoilla yhdessä-kulutuksen monumentiksi kelpaavan uuden ajan tuhannen sinfonian. Monday-night football otetaan joukolla vastaan lähipubissa, ja jos sunnuntai-iltapäivänä haluaa nauttia hot-dogin, voi olla varma että samaan aikaan hot-dogia ahmii muutama miljoona lajitoveria maan kaikissa kolkissa.

Yhdessä tekemiseen liittyy toki muatakin kuin noita hieman huvittavia "amerikismeja." Perheen merkitys yhteisöissä on paljon Pohjoismaita suurempi. Meillä loppukäyttäjälle ilmainen (tai ainakin halpa) koulutusjärjestelmä takaa nuorisolle hyvät mahdollisuudet päättää itse ammatillisesta suuntautumisestaan. Amerikassa korkeakoulutus maksaa n. 20.000-45.000 dollaria vuodessa ja niin kauan kun se pääosin katetaan vanhempien rahapussista, on viimeisen high-school-vuoden lähestyessä loppuaan varsin kiusallista tuoda päivällispöytään näkemystä "isä, en minä halua mennä sinne oikeustieteelliseen, jonne olen päässyt ja jota varten olet tehnyt 20 vuotta kahta työtä. Minä haluaisin mieluummin pitää välivuoden ja vähän matkustella..."

Toisaalta yhdessä tehdään myös paljon töitä, ja lujasti! Työpäivät ovat pitkiä ja vaikka periaatteessa yleinen työaika on 40 tuntia, joka ei poikkea kauheasti meidän 38:sta, on ainakin yksityisellä puolella todellisuus jotain ihan muuta. Viikonlopuilla onkin sitten aika kova status ja silloin on määrä relata joukolla - yhdessä.

Mutta relataan sitä töiden lomassakin ja tehokkaita kun ovat, käyttävät amerikkalaiset apuna piristäviä herkkuja. Erilaiset niche-herkkupuodit ja kahvilat ovat nykyään yhtä amerikkalaisia kuin "apple pie." Kaukana ovat ne ajat, jolloin Amerikasta ei saanut kunnon kahvia. Aluksi laatukahvin markkinat loi ja valtasti Starbucks, sittemmin apajille ovat menestyksekkäästi tulleet Dunkin' Donats ja McDonald's - uskomatonta mutta totta. Mutta varsinainen kahvikulttuuri löytyy pikkukuppiloista, jotka kaikki tarjoavat erikoiskahveja, tummia, vaaleita, maustettuja, ja vaikka mitä jaavoja joka makuun. Nisuosasto on myös kunnossa: on muffinia, sconea, loafea ja cookieta joka lähtöön. Työpaikalta saa lounaan yhteydessä tai muutenkin livahtaa kuppilaan tai läheiseen herkkupuotiin hakemaan sielulle ja ruumille laadukasta ja kallista piristettä, kunhan palaa energisoituneena takaisin ja raataa pari tuntia yli työajan, ennenkuin on määrä suunnata työ- tai kaveriporukan kanssa yhdessä ravintolaan.

Sitten ovat nämä deli-puodit, joista saa kaikkea mahdollista paitsi maitoa tai jauhoja. Harvard squarella on kuulu Cardullo's, jonka olen hiljattain löytänyt. Kaikki alkoi viattomasti eräänä päivänä, kun päätin tavallisuudesta poiketen syödä lounaaksi sandwitchin - olin muistaakseni teorialuoennosta niin pöllämystynyt, että katsoin tarvitsevani hiilihydraatteja, sinappia ja lihaa... Satuin sitten kävelemään Cardullosiin sisälle ja tilaamaan leivän. Voipuneena ja nälkäisenä leipää odotellessani osui silmäni viereiseen maustehyllyyn, jolloin muistin etten ollut löytänyt tavallisista ruokakaupoista kokonaisia valkopippureita (jostain syystä ne ovat täällä harvinaisia), joita olisin tarvinnut sienisalaattiin (tietysti murskattuina). Ja siinä törötti keskellä hyllyä ylväästi valkopippurimylly. Löydöstä hieman piristyneenä aloin katsella ympärilleni, ja pian tajusin saapuneeni jonkinlaiseen ruokamaailman Sinbadin aarreluolaa vastaavaan paikkaan. Cardullosilta saa kaikkea herkullista: juustot, lihat, kalat, leikkeleet, herkkusäilykkeet, hillot, suklaat, sinapit, teet, kahvit, kaakaot, pähkinät, kotikaljat, viinit, öljyt, makkarat, hapankaalit, jäätelöt, ja tietenkin ne mausteet. Ja kaikki vain yhdessä pikkaisen R-kioskia suuremmassa tilassa.

Olen sittemmin asioinut Cardullosilla aina muutaman päivän välein, mutta vasta tällä viikolla käytyämme yhdessä kyläilemässä olleiden Kaila-Virolaisten Anna-Jussin kanssa puodissa sandwitcheillä, löysimme ne todelliset aarteet, nimittäin ruotsalaiset sillit ja suomalaiset suklaat (etsi kuvasta). Nyt kun squarella on pikku herkkuluolaan kätkettynä purkitettua Skandinaviaa ja paketoitua Suomenniemeä, olen lopullisesti koukussa.

Herkutelkaa!


Paavali