Happy Holidays!

Syksy alkaa olla pulkassa. Aikamoiseksi opiskelemiseksihan tämä loppujen lopuksi luiskahti. Seuraamani kurssit olivat niin mielenkiintoisia ja hyvin johdettuja sekä kurssien lopputyöt haastavuudessaan ja kiinnostavuudessaan niin vastustamattomia, että monet muut suunnitelmani saivat lopulta väistyä niiden tieltä. Lohdutukseksi tulee mieleen, erään vanha ystäväni muinainen tokaisu: "Greatest asset in my life has been time; time to react to new things entering my path."

Syksyn aikana on Harvard tullut tutuksi niin yhteisönä kuin instituutionakin. Vaikka ensi viikkojen "romanssi" onkin saanut väistyä arkisen aherruksen tieltä, ei innostus ja usko projektia kohtaan ole piiruakaan heikentynyt, pikemminkin päin vastoin. Olen miltei päivittäin kokenut arvokkaaksi mahdollisuuden saada ottaa tuntumaa asenteeseen ja tyyliin, joilla harvardilaiset itseään kehittävät. Jos pitäisi tiivistää täällä harjoitettavan työn olemus, menisi se jotenkin näin: Olemassa olevan tiedon ahkera mutta kriittiinen pänttääminen, eri suunnista tulevien ideoiden saattaminen keskinäiseen vuorovaikutukseen, toisten esittämien ajatusten herkkä kuunteleminen, ja last but not least, oman ilmaisun jatkuva hiominen. Vaikka täällä Amerikan Yhdysvalloissa ollaankin ihmisen yksityisten oikeuksien ja individualismin palvomisessa todella pitkällä (välillä liiankin), on Harvard loppujen lopuksi mitä suurin ryhmätyö.

Viime viikot toivat eteeni kivan käytännön projektin. Sain nimittäin Kiina-kurssin lopputyön puitteissa tilaisuuden palauttaa mieliin aikanaan Baselissa hankitun tuntuman klavikordin soiton jaloon, mutta ah-niin kimuranttiin taiteeseen. Tai ainakin se oli muisti-palailee-pätkittäin-tyyppisen hankkeen eräs tavoite. Valmistin kurssin kuratoimaan Transition/Transformation - Sounding China in Enlightenment Europe näyttelyyn pari iMoviella toteutettua dokumenttia, tai oikeastaan toinen niistä oli näyttelyn digitaalinen laajennus ja toinen eräänlainen media-essee. No, joka tapauksessa, pätkien soundtrackiksi nauhoitin klavikordilla Rameaun clavecin-kappaleet Les Cyclopes ja Les Sauvages. Rebekka Angervon erinomainen translation-helpdesk oli projektissa merkittävästi apuna, jesuiitta Joseph Amiot'n 1700-luvun ranska meni näet meikäläisen "Alliance-Francaise + 10 vuotta"-kielitaidolta aika pahasti yli hilseen. No, palaset saatiin paikoilleen ja projekti on onnellisesti purjehtinut lukukauden lopun satamaan.

Season-osastolla on saatu seurailla Thanksgivingin jälkeen alkanutta amerikaanien Joulunodotusta ja siihen liittynyttä ostosrumbaa. Taino, on siihen tullut vähän itsekin osallistuttua. Suklaapuodit täyttyvät asiakkaista ja ostoskeskukset muuttuvat markkinatalouden makaabereista mausoleumeista läntisen kulutusideologian temppeleiksi, whoah! Ja ostosten lomassa käydään pikkujouluissa, elokuvissa, nutcrackerissä ja tietenkin luistelemassa! Niin myös Yours Truly. Alla todisteena kuva MIT:n luistinradalta toissaillalta. Mitenkähän olisi tuolla taivutuksella pärjätty Lake Placidissä vuonna 1980?

Materiaalisen valmistautumisen lisäksi valmistaudutaan täällä lomakauteen jättämällä tilapäishyvästejä lukukauden aikaisille opiskelu- ja työtovereille. Jännä piirre kortteihin ja sähköposteihin liitettävissä toivotuksissa on, että ihmiset eivät näköjään meikäläisen yhtenäiskulttuurin tapaan toivota "Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta", vaan täkäläinen fraasi (joka muuten löytyy myös useimmista "Joulukorteistakin") kuuluu: HAPPY HOLIDAYS! Ja hyvä niin. Joulua ja Uutta Vuotta sopii tietenkin viettää vaikka kuinka, mutta kriittisesti tarkasteltuna saattaa meikäläinen toivotus olla kaikille joka tilanteessa tokaistuna suorastaan hieman epäsensitiivinen. Juutalaiset ja muslimit eivät pahemmin Joulusta perusta ja kiinalaisillekin taitaa koittaa Uusi Vuosi vasta jonkin ajan päästä. Eikös toivotuksen oikeastaan kannatakin olla sellainen, jonka viestin sekä toivottaja että vastaanottaja voivat täytenä jakaa. Ja mikäpä täkäläistä monikulttuurista ja ahkeran työnteon yhteiskuntaa paremmin yhdistää kuin loma. Siis loma monikulttuurisuudesta oman porukan kesken, ja loma kovasta työnteosta "aivot-narikkaan" tyyppisellä agendalla footballia katsellen ja paisteja ahmien.

Huomenna siis kotia kohti. Kuuleman mukaan lumitilanne on ainakin Etelä-Suomessa aika lohduton. Tämän on myös Ilmatieteenlaitoksen erinomainen nettisivu minulle miltei joka aamu vahvistanut... No, eipä ole lumitilanteessa täälläkään kauheasti kehumista. Kotikaupunkini Somervillen asukkaat eivät tosin anna tilanteen häiritä. Jouluvalot ovat olleet pimeitä iltoja piristämässä jo lokakuulta, vaikkakin monet viritelmistä menevät melko lailla suoraan "kylähullu-osastolle". Tuo oheinen kuva ei ole valorakennelmista runsaimpia, mutten voinut vastustaa harmaan rauta-aidan, pukin ja lumiukon symboolista jos kohta hieman inhorealistista yhdistelmää. Pukkihan lentää Jouluyönä maailman kaikkiin kolkkiin, ja lumiukko on miltei jokaisen pohjolan lapsen jakama ensimmäinen lumeen ja talveen liittyvä unelma. Ja tuossa nuo hahmoista eeppisimmät nyt seistä toljottavat aidatulla pihalla pimeässä vesisadetta pitäen. I'm dreaming of a white....

Mutta ehkäpä tässä juuri onkin sitä todellista spirittiä...


Toivottavasti teillä kaikilla on ollut antoisa syksy ja saatte nyt sen jatkoksi nauttia

ONNELLISTA LOMAA!


Paavali

Sonaattimuoto

Kävimme eilen Ullis Heikinheimon kanssa lätkämatsissa. Tämä oli elämäni kolmas kerta Bruinsin pelissä ja kolmannen kerran Bruins hävisi. Ensimmäinen kerta oli Carolinaa vastaan muutama vuosi sitten pudotuspeleissä, toinen aikaisemmin tänä syksynä Montrealia vastaan, jolloin molemmat jengit pelasivat todella ankeasti, ja eilen tosiaan 0-2 Floridaa vastaan. Tällä kertaa peli oli viihdyttävä, eikä edes Bostonin tunnetusti kuumaveristä kotiyleisöä tuntunut tappio kauheasti haittaavan. Joukkueella oli takana ihan uskomaton n. 14 ottelun voittoputki takana, ja täytyihän sen jossain vaiheessa katketa. Itse asiassa katkeaminen taisi tapahtua jo pari peliä takaperin, mutta yhtä kaikki porukat ottivat tappion aika tyynesti vastaan.

Olin saanut liput eräältä äidin tutuntutulta, jolla on kausikortit aivan kaukalon laidalta. Oli kyllä todella mageeta nähdä peli niin läheltä. Kävi vielä niin onnellisesti, että molemmat Floridan maalit tulivat meidän päätyymme ja näimme ne n. 5 metrin päästä. Edellisellä kerralla istuin katsomassa ottelua piippuhyllyltä Matildan kanssa. Oli aika hauska huomata, miten erilainen sosiaalinen luokka istuu toisaalta alakerran kalliilla ja toisaalta yläkerran prole-paikoilla. Ylhäällä on paljon kovempi meteli, tuntuu että koko hallintäyden yleisön tuottamat kuohahdukset ja joukkomölinä on katonrajassa kovimmillaan. On itse asiassa todella vahva kokemus tuntea 20.000 ihmisen salamannopeat samanaikaset reaktiot läheltäpiti-maalipaikkoihin ja vaikkapa kotijoukkueen pelaajien vastaanottamiin koiruuksiin. Silloin edellisellä kerralla myös vierustoverimme sai erätauon aikana nyrkistä ja kolmannen erän aikana melko lähellä istunut nuorukainen antoi ylen, enkä usko että se johtui pelkästään hänen pelijännityksestään... Ah, ihanan työväenluokkaista huvia!

Eilinen oli itse asiassa aika "big day", suoritin nimittäin eräänlaisen akateemisen tulikasteen pidettyäni ensimmäisen esitelmäni Harvardissa. Tilaisuus oli pieni sonaatimuoto-kurssin loppukonferenssi ja muuten hieno näyte osaston ja erityisesti Prof. Suzannah Clarken erinomaisesti järjestämästä opetuksesta. Olemme syksyn ajan ahkerasti ja aika lailla juuriaan myöten syvällisesti opiskelleet kahta viimeikaista sonaattiteoriaa: William Caplinin "Classical Form"ja Warren Darcyn ja James Hepokosken (amerikansuomalainen Sibeliaani) "Sonata Theory". Kurssin päätteeksi osallistujat pitivät 25 minuutin esitelmän, joita kaikkia seurasi 10 minuutin Q&A. Abstraktit oli pitänyt lähettää pari viikkoa aikaisemmin ja ne olivat kaikkien luettavissa hyvissä ajoin ennen konferenssia. Itse asiassa ne todella pitikin lukea, koska kaikkien piti osallistua keskusteluun ja esittää kysymyksiä. 

Jokaista esitelmää seurasi etukäteen valitun ensimmäisen kysyjän puheenvuoro ja toinen arvottiin hatusta. Tällä tavalla kaikkien piti siis varustautua kysymään minkä tahansa esitelmän jälkeen. Näitä kahta kysymystä seurasi sitten vapaampi diskurssi, jonka aktiivisuus luonnollisestikin vaihteli esitelmästä toiseen. Verrattuna normaaliin kurssin loppuesseeseen, tuli kaikkien siis aivan eri tavalla valmistaa sekä omansa (paine lukea se muiden kuullen ääneen lienee suurempi, kuin paine joka kumpuaa paatuneen professorin yksityisestä halveksunnasta kehnoa esseetä kohtaan...) sekä perehtyä kaikkien muiden osallistujien näkemyksiin syksyn asiakokonaisuuksista. Musiikkiosasto kustansi konferenssiin hyvät ruoat, väliaikakahvit ja juustot ja kakut ja...nam!

Oma aiheeni oli "Transition: its Definitions and Formal Functions in the Context of Beethoven's Middle-Period Sonatas". Caplinin ja Hepo-Darcyn teoriat ovat itse asiassa olleet erittäin miellyttävä tuttavuus ja eräänlainen vastaus rukouksiin, joita tosin en ollut tiennyt toimittaneeni. Kaikella kunnioituksella, kivikautiset sonaattiteoriat ja Charles Rosenin ummehtuneet "Haydn-Mozart-Beethoven = Isä, Poika ja Pyhä Henki"-tyyppiset rakennelmat ovat todella kaivanneet uudistusta. Classical Form sekä Sonata Theory ovat aivan eri tavalla sensitiivisiä ja kattavia teorioita, jotka sitäpaitsi jännällä tavalla kutsuvat ja rohkaisevat kritiikkiä ja haasteita itseään kohtaan (varmastikin sitä tiedostamattaan). 

Eilen siis kuultiin 10 kovin erilaista esitelmää. Joukossa oli teorian perusolemusta pohtivia esityksiä, Kofi Agawun Topic-teoriaan ja Schönbergin Formenlehreen vertaavat esitykset, puhtaasti soveltavia Haydnin myöhäissonaatteja ja Beetun Op. 132:sta analysoivat esitykset, Tsaikkarin Pähkinänsärkijän koreografiaa Caplinistisesti analysoiva esitys (toimi mutten yllättävän hyvin), teorioiden terminologiaa disability-studies näkökulmasta tarkasteleva esitys, musiikillista huumoria tarkasteva esitys, sekä meikäläisen Caplinin ja Hepo-Darcyn sympaattis-kriittiseen mankeliin survonut esitys. Ainiin, ja tietenkin erään Suomen ystävän Schubertin-tutkielma, joka vertasi teorioiden sonaattimuodon esittelyjaksoa kohtaan lataamia odotuksia verraten niitä samojen teorioiden luomiin odotuksiin Beethovenissa. Aika magea setti siis kaiken kaikkiaan!

Lukukauden loppu siis lähenee. Kaikki kampuksella ahkeroivat ja valvovat tällä hetkellä öitä. En ole vielä käynyt matkani jälkeen katsomassa mutta kuulemma 24h-kirjastot ovat yöt läpeensä täpötäynnä, kun kandiopiskelijat kirjoittavat näiden viikkojen aikana muutamat miljoonat sivut kurssien lopputöitä. 

Itselläni on vielä viikon verran näitä opiskelujuttuja, pitää tehdä Kiina-kurssin lopputyöksi digitaalinen osio "Chinese Music in Enlightenment Europe"-näyttelyä varten. Ja sitten Suomeen Joulun viettoon!!!

Mukavia Jouluvalmisteluita. Lunta odotellessa...

Paavali

Saksalaisia hyveitä

Mozart kaupitteli Amadeuksessa keisarille ideaa saksankielisestä oopperasta mainostamalla "saksalaisia hyveitä". Pyydettäessä tarkennusta Wolfie hetken mietittyään nimesi "rakkauden", mihin paikalla olleet italiaanot, Salieri, Bonno & comp. regoivat röhönaurulla. No, rakkaus ei varmaankaan hyveenä ole saksalaisten yksityisomaisuutta, mutta eräitä muita mielestäni kyllä löytyy.

Vietin juuri reilun viikon Hannoverissa editoimassa Beetu-levytyksiä tuottajamme Stephan Flockin kotistudiolla. Teimme viikon aikana pitkiä päiviä ja pikkutarkaa työtä seitsemän sonaatin kanssa. Lähtökohtana olivat Stephanin läjään laittamat ensimmäiset editit, joita nyt työstimme yhdessä eteenpäin. Sonaatteja oli tähän sessioon valittu kaikista Kuhmon neljästä levytysperiodista. Op. 22 oli ensimmäinen levyttämämme sonaatti, toisesta periodista viime syksyltä olivat nyt mukana Op. 31/3 sekä Appassionata. Kolmannesta periodista oli Op. 90 ja Waldstein ja viimeisimmäistä eli viime kesän periodista Hammerklavier ja Pateettinen (Suom. Säälittävä) sonaatti.

Hammerklavieriin käytimme tälläkin kertaa eniten aikaa, kokonaiset kolme pitkää päivää. Levytyksessä siihen tärvättiin seitsemän päivää, joten kokonaisuudessa täytyy myöntää panostuksemme Hammeriin olleen melkoinen. Mutta olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä ;). Fuugan editoiminen tulee jäämään mieleen melkoisena savottana. Materiaaliahan meillä oli juuri sen seitsemän päivän levytyksen ansiosta todella paljon, ja haasteena olikin lähinnä löytää ottoja, jotka sopivat musiikillisesti yhteen. Stephanin virtuoositaidot editoijana pääsivät taas esille. En ikinä unohda paria aivan "mahdotonta" leikkausta, jotka hän muinoin teki Boulezin toiseen sonaattiin, mutta vastaavia mahtuu kyllä tähän Kuhmon Jumppanen-Flock-Kyllönen-Hammeriinkin. Toinen suurta iloa tuottanut sonaatti oli Pateettinen, joka äänitettiin Kuhmossa vajaassa päivässä. Toisinaan on vaarallista, jos homma menee levytysvaiheessa turhan jouhevasti, tällä kertaa helppous kuuluu lopputuloksessa positiivisella tavalla, ainakin meidän mielestämme.

In all honesty, turhautumisenkin hetkiä matkalle mahtui. Pari kertaa olimme päästäneet itsemme Kuhmossa liian helpolla ja nyt jouduimme huomaamaan, että ihan tarpeeksi ei materiaalia ole. No, katsotaan nyt. Mehän menemme Kuhmoon kesällä vielä kahdeksi viikoksi, joiden aikana on tarkoitus levyttää puuttuvat kuusi sonaattia mutta myös ottaa muutama valikoitu osa matkan varrelta uudestaan, juuri siitä syystä ettei materiaali miellytä tai muuten on tulkinnallinen idea näiden parin vuoden aikana muuttunut.

Viikko sujui siis tiukasti töitä tehden mutta myös erinomaisista saksalaisista kotiruuista nauttien. Lapsuuden Saksanmatkoilta, erityisesti Braunschweigin vierailuilta minulle tutuksi tullutta Grünkohlia on Hannoverin tienoolla tarjolla runsaasti, ja olinkin jo hyvissä ajoin tehnyt Stephanille mieltymykseni kyseistä ruokalajia kohtaan tiettäväksi. Stephanin erinomainen vaimo Heike järjestikin suureksi ilokseni ainekset ja pienen opetussession, jonka tuotoksista saimme riemuiten nauttia. 

Viherkaalia ei meinaa oikein meillä (siis Suomessa eli härmässä...) kaupasta löytyä. On nimittäin haettu. Stokkalta saattaa saada pieniä eriä mutta kunnon pataan tarvitaan kaalia oikein paljon. Se on sääli, nimittäin tuoreesta viherkaalista (vai onko se lehtikaali?) valmistetut padat kera maukkaan rasvaisen makkaran ovat aika lähellä meikäläisen käsitystä täydellisestä talvi-gastronomisesta onnesta. Heikella ja Stephanilla on myös sukulaisia Ahvenanmaalla, josta he ovat perineet skandinaavisen pullanpaiston taidon. Näitä sitten minullekin arvokkaana kulttuurivaihdon gourmet-valuuttana tarjoiltiin. 

Niin se makkara. Tyypillinen Grünkohl-wursti on Bregenwurst (Suom. aivokäyrä) mutta myös muita käytetään. Pohjoisempana Hampurissa ovat suosittuja sekä Kohlwurst että Pinkel. (Bregenwurst on kyllä maukkainta...)

Saksalaisista hyveistä on siis päästy niin äänitys- kuin ruokapöydänkin ääressä nauttimaan. Reissu on sittemmin jatkunut tänne Azoreille, josta tätä päivitystä kirjoitan. Tämä onkin todella upea ja eksoottinen paikka keskellä Atlanttia. On myös erittäin mukavaa olla pitkästä aikaa Gussen kanssa liikenteessä. Soitamme täällä tänään ja huomenna namu-resitaalin (Janacek-Beetu-Debussy-Sibbe), eli tosi kivat biisit matkassa. Tämän jälkeen on edessä paluu työpöydän ääreen Harvardiin. Breikki on ollut virkistävä mutta on kyllä myös mukava palata vielä pariksi Joulua edeltäväksi viikoksi musiikkiosastolle, tavata tyypit ja tehdä vuoden viimeinen rupeama Beetu-tutkimusten parissa. 

Mukavaa adventtiajan alkua kaikille ja nauttikaa te puolestanne suomalaisista hyveistä!

Paavali

Tässä vielä halukkaille Grünkohl-resepti

1. osta aineet.

            -lehtikaalia

            -punasipulia

            -laardia (tai voita)

            -vahvaa sinappia

            -savustettu siankylkeä

            -kasleria, luu ja lihat

            -makkaraa, esim. Bregenwurst (Suomesta jokin lihaisa makkara, ei HK:n blöö...)

2. keitä runsaasti lehtikaalia suolavedessä kasaan n. 3 minuuttia, karsi sitten paksut rangat ja pieni kaali. Säästä keitinvesi haudutusta varten.

3. kuullota punasipuli laardissa tai voissa.

4. lisää kaalit, lusikallinen sinappia, kassler-luu ja siankylki, hauduta painekattilassa 20 minuuttia, tavallisessa pidemmän.

5. ota kattila pois liedeltä, ota siankylki ja kassler-luu pois.

6. poista siankyljestä rasvaosat ja pieni lihaisa osa takaisin kattilaan.

7. laita makkarat ja kassler-lihat kattilaan, kuumenna 5-10 minuuttia. Jos makkarat ovat kovin rasvaisia, puhko niihin reikiä haarukalla, jotta rasva tulee ulos ja antaa padalle makua.

8. tarjoile keitettyjen perunoiden ja sinapin kanssa. Ruokajuomaksi olutta ja snapsia.