Useat täkäläiset ystäväni palauttavat tänään väittärinsä. Osa on ollut valmiina jo muutaman päivän ajan, pari puurtaa viime metreille asti. Usko tietojärjestelmään on järkähtämätön, aivan ennen klo 23:59:ää liikkuu Harvardin bitosfäärissä tuhansien ja tuhansien työtuntien tuotokset. Maailma paranee kun kaikki tuo uusi tieto on ihmisten saatavilla ja tottahan se on jo parantunut kokelaiden oltua viime vuodet kirjastojemme uumenissa ja kurssisavotassa–poissa pahanteosta yhtä kaikki.
Oma vuoteni täällä on myös viime silausta vaille valmis. Lento Suomeen lähtee illalla. Istun vielä työpöytäni ääressä kirjastossa ja ohjelmassa on vielä tunnin verran A. B. Marxin ja A. Schönbergin opusten skannaamista. Teollisuusvakoilua muistuttava sivuhyppäykseni musiikkitieteen maailmaan pitää hyödyntää viimeiseen pisaraan asti. Toisaalta kirjastomme on kampuksen ainoita täysin avoimia kirjastoja, voin jatkossakin tulla tänne työskentelemään, ja ennenkuin B By Way Of His Piano Sonatas -käsikirjoitus on valmis, totta vie aion niin tehdäkin.
Viimeisen viikon aikana olen tavannut paljon ystäviäni, usein syömisen merkeissä. Joten jos tuo yläpuolella olevan kuvan naamari näyttää tavallista pyöreämmältä, ei kyse ole sen kummemmasta kuin useitten bbq, burger, osteri, lasillinen, yms. -jäähyväisten jättämistä (ehkä tilapäisistä) minuuslisistä. Cambridge ja Somerville ovat myös tulleet entistä tutummiksi viime päivien pyöräretkien myöten. Elämämme Tapiolassa ei periaatteessa kauheasti poikkea tämän alueen tyylistä ja olenkin iloinen voidessani palata kotiin sillä ajatuksella, että tieteellis-taiteellisten oppien lisäksi uskon hankkineeni joukon taitoja, jolla uskon saavani tämän vuoden jälkeen kotikonnuistani enemmän irti.
Mitä siis opin? Haluaisin sanoa, että tärkein oppi on se miten valtavasti prosessit ja työskentelytavat vaikuttavat työskentelymme lopputuotteisiin. Soittaminen, tutkiminen ja kirjoittaminen ovat kaikki prosesseja, joissa olemme sekä subjekteja että objekteja. Siksi kannattaa käyttää runsaasti aikaa siihen että miettii miten tekee, ei siis pelkästään mitä tekee.
Luovassa työssä on tärkeää asettaa päämääriä ja matkata määrätietoisesti niitä kohti mutta toisaalta reitiltä taatusti eksyy, ja parempi onkin että eksyy, muuten olisivat tavoitteet olleet mitättömiä. Harvardissa oppii myös, että mikään asia ei ole niin pieni tai yksinkertainen etteikö sen pohtimisesta voi oppia jotain tärkeää. Uskon myös että kaiken taiteen ja tutkimuksen pitää palvella yhteisöä, ja jos työn tulokset jakaa sen yhteisön kanssa, tapahtuu näin takuuvarmasti.
Sain myös vuoden aikana tuntuvat muistutukset siitä että
elämässä pitää olla iloa!
työtä pitää tehdä äärirajoille asti!
lepo tulee ottaa todella vakavasti!
politiikassa pitää olla vääntöä!
kirjoittamiseen menee aikaa...
törmättyäni minulle uuteen musiikkiteokseen en enää koskaan tule käyttämään sanaa "löysin" :)
ja last but not least: Beethoven-tutkimus on vasta juuri ja juuri tullut murrosikään. Homma sillä saralla ei ihan kohta lopu.
Tämä blogi vaikenee tältä erää. Kiva kun olette halunneet lukea juttujani ja siten jakaa kokemuksiani tältä erilaiselta ja jännittävältä vuodelta. Tarkoitukseni on syksymmällä jatkaa blogeerausta hieman toisin painotuksin mutta siitä lisää tuonnempana.
Oikein hyvää kesää kaikille!
So long...
Paavali
No comments:
Post a Comment