Alvin Curranin luento oli kyllä Brendeliä monin verroin mielenkiintoisempi. Brendel esitteli pari ideaa jokaisesta Beetun pianosonaatista. Asiaa oli paljon mutta pointti puuttui. Curranillakin oli paljon asiaa, mutta lisäksi oli sanottavaa ja vielä sanottavassa ydin. Niille jotka eivät hemmosta ole aikaisemmin kuulleet: Alvin Curran on amerikkalainen säveltäjä, joka on 1960-luvulta alkaen ollut keskeinen hahmo siinä uuden musiikin rintamassa, joka on pyrkinyt kyseenalaistamaan länsimaisen taidemusiikin lähes kaikki parametrit: sävellajeista, atonaalisuudesta, harmonioista, äänistä, soinneista, yleisöistä, esittäjistä, soittimista, saleista, musiikin tuottamistiloista, musiikin kuuntelutiloista, suunnitelluista, suunnittelemattomista, improvisoiduista, ihmisäänistä, luonnon äänistä kaikkeen kuuluvaan ja kuulumattomaan, jonka mitenkään voi katsoa joko liittyvän tai olevan liittymättä siihen laajaan käsitteeseen musiikki, joka kaikissa maailman kulttuureissa on millään tavalla ollut läsnä. Koska lokerointi auttaa koordinaattien määrittelemisessä, lienee Curranista paikallaan mainita se, että hän oli John Cagen ja Elliot Carterin oppilas, ja hän oli Frederic Rzewskin ja Richard Teitelbaumin kanssa perustamassa MEV:tä eli Musica Elettronica Vivaa Roomassa 60-luvun puolivälissä. Ryhmä oli yksi osatekijä 60-luvun kreisissä modernin taiteen, politiikan, hippiaatteen, kaikenlaisen vapautumisen ja sodanjälkeisen yhteiskunnallisen murroksen minestronea. Puhtaasti musiikillisesti he edustivat "downtown"-tyyppistä vaihtoehtoa tiukemma taidemusiikin linnakkeelle Darmstadtissa, joskin ryhmät overläppäsivät ja kävivät myös keskustelua toistensa kanssa. "Downtowniin" kuului vapaa liikkuminen musiiki eri genrejen välillä: pop, folk, rock, maailmanmusiikki ja kaikki näitä määrittelemättömämpi kama oli legitiimiä. MEV nojasi myös selkeästi amerikalaisuuteen, jolle ainakin Curranin mielestä Euroopassa oli selkeä, jatkuva ja vahva kysyntä aina 80-luvun loppupuolelle saakka.
Curran puhui eilen otsikolla "The New Common Practice, Or A Life In Unpopular Music." Lisäksi hän vieraili tänään Music and Politics -kurssillamme. Meidät oli määrätty lukemaan Curranin tekstejä ja kuuntelemaan hänen musiikkiaan voidaksemme luennolla tänään esittää hänelle kysymyksiä. Aluksi kuuntelemani Curranin pianokappaleet, ts. kasa fragmentteja hänen kuusi tuntia kestävästä teoksestaan Inner Cities, sekä pianoralli The First Piano Piece, eivät kauheasti säväyttäneet. Kappaleet vaikuttivat rasittavilta ja sekavilta Satie-henkisiä tunnelmia ja triviaaleja honky-tonk-renkutusia yhdisteleviltä tajunnanvirtakyhäelmiltä. Tässä vaiheessa muuten värväsin Seppo Varhonkin kuuntelemaan Currania ja jaoimme pari molemmin puolin aika nuivaa viestiä halpahintaisesta sekoiluörbäilystä, jollaisena musiikki oli meille näyttäytynyt. Velvollisuudesta kuuntelin sitten lisää ja kun siirryin ensemblekappaleisiin Mass Pike (täkäläinen kehätie, ei siis mikään julmetunmoinen hauki...), Sound Pool, Maritime Rites ja joukkoimprovisaatio Pozzullana, aloin lämmetä. Eilen kun sitten luennolla kuuntelimme teoksia Pittura Fresca sekä I Dremt of John Cage Yodeling in the Zurich Hauptbahnhof, olin jo kokolailla myyty. Tajuntaani nimittäin iskeytyi, että Curran on tehnyt käsittämättömän työn ja koonnut eräänlaisen soivien kulttuurillisten referenssien globaalin tietokannan, josta hän ammentaa loputonta materiaalia musiikkiinsa. Voisi kuvitella, että biisit ovat sitten näiden materiaalien sekavaa räiskintää mutta kun ei; ne ovat pitkälle vietyjä ja kultivoituja taideteoksia, joissa soivalla materiaallilla tuntuu aina olevan jokin tarkoitus ja idea. Suomeksi: biisit (varsinkin ensemblekappaleet) ovat todella hienon kuuloisia. Ja sitten bonuksena tulee vielä, että teokset edustavat ehdoitta sitä yhteiskunnallisfilosofista maailmankatsomusta, joka Curranilla on. En usko koskaan törmänneeni säveltäjään, jonka koko tuotanto niin täysipainoisesti soi hänen maailmankatsomustaan.
Kuunnelkaa itse, mutta suosittelen, että kuuntelette vähän enemmän kuin kahta kappaletta. Katkelmia löytyy tuolta: http://www.alvincurran.com/listen.html
Tässä vähän ajatuksia, joita kirjasin tänään luennolla ylös.
AC:
60s all sort of liberation movements, equalities of peoples, sexes, musics, all these multiple coming togethers were important for us.
I begun totally unpolitical but as I went to Rome, having heard that one can live there with a dollar a day, I ended up pulled in all that was happening in Europe.
change is possible!
the 60s we experienced was a combination of hippie utopias, deadly serious activists that wanted to take power, and somewhere between those us making music with everything we could get our hands on. That was an enormous panorama and mix.
Everyone could make music with pure will. We invited amateurs to come and play with us, which got us in trouble when MEV became famous and we got all these invitations to play at the European music festivals.
MEV's score was that there was no score.
European public radios were funding this incredible new music scene. It was the European taxpayers who paid for all that music, and CIA funded us too. They were fighting the Soviets by trying to create a wall of avant grade, and they ended up supporting the Italian Communist Party! Of course that wasn't the only way they fought.
Collective improvisation creates a similar sensation than singing Messiah or the 9th Symphony in a big choir.
People make music to be able to disappear, and then reappear together with others in music.
When you're improvising in a group and don't know what you do, stop. Start again when you know exactly what you're doing.
I don't like quoting other composers' works, but occasionally I slip on a banana peel and end up quoting.
Sound can have meaning. When I had composed Crystal Psalms I was confronted with a German philosopher who was angry that I had tried to capture part of the events of Crystal Night in the piece commemorating it. I told him that I hadn't, the piece was only a sonic piece. When I walked out of that meeting, I got the inconvenient feeling that I had lied.
In Inner Cities I wrote this endless melody that comes from everywhere and belongs to everyone.
Kuunnelkaa, jos kiinnostaa. Minä vaikutuin tästä tyypistä todella. He's the real thing!!!
Paavali
No comments:
Post a Comment